kasvattajan mietteitä

Kaikista ihmisistä ei ole kasvattajiksi, mikä on mielestäni hyvä asia. Rotuihin tarvitaan harrastajia,
hyviä koteja ja hyviä ihmisiä – muuten ei tarvita meitä kasvattajiakaan.

Mielestäni jokaisen kasvattajan tulisi osata kertoa itsestään hiukan syvällisemmin, tämäkin homma perustuu todella pitkälle henkilökemioihin ja keskinäiseen luottamukseen. Itse olen luonteeltani rehellinen ja pyrin olemaan mahdollisimman avoin – ihan jo näin, netissä. Tutustumalla sitten livenä,
kerron varmasti itsestäni vieläkin henkilökohtaisemmin :)

Alunalkaenkin kasvattajaksi haluavan/alkavan, pitäisi pohdiskella ja tutkia
pitkään, ylipäätään koiraeläintä – ja tietenkin sitä omaa rotuaan. Miettiä riittääkö omat rahkeet kaikkeen mahdolliseen.

Kerron tässä hiukan omasta arjesta kasvattajana, mitä se minulta vaatii ja kuinka minä toimin ja ajattelen asioista. Toivottavasti tämä avaa jo ensilukemalta millainen ihminen minä olen ja tämä herättää ajatuksia muissakin, esim. uutta harrastajaa pohtimaan syvällisesti sitä kasvattaja-haavettaan, että Alkaisinko minäkin kasvattajaksi?

Olen pohtinut paljon itseäni kasvattajana, tutkiskellut ja soimannutkin asioista, lähinnä tekemättömistä, päätynyt ratkaisuun että haluan olla parempi ihminen, parempi kasvattaja.
Olen perehtynyt rotuihin, tutkinut ja kysellyt, jutellut mahdollisuuksien mukaan vanhempien kasvattajien kanssa, tulkin kanssa ja ilman, tehnyt laajaa pohjatyötä.

Haluan kehittää itseäni koko ajan, kehittää omaa koirasilmää ja luottamustani oikeisiin valintoihin, jotta voin seisoa selkä suorana omien sanojeni ja valintojeni takana. Olla luottamuksen arvoinen kasvattaja niille ihmisille, jotka meiltä ottavat koiranpennun. Olen huono ns. teoriatiedossa, joudun lukemaan saman asian useaan kertaan ja yritän sisäistää sen parhaani mukaan, jos en muista sitä – tarkistan sen papereista tai tiedostoistani, mutta käytännön asioissa uskoisin olevani jo ihan ok.

Meitä kasvattajia kun on monenlaisia, on ihmisiä jotka tekevät pentuja ja on ihmisiä jotka jalostavat rotua eteenpäin.
Itse haluan kuulua jälkimmäiseen ryhmään.
Mutta varmasti kaikilla on omat perustelunsa kaikelle tekemälleen työlle, tai ainakin pitäisi olla.

Joskus kasvatustyö vaatii kipeitäkin päätöksiä. Saatat joutua hylkäämään rakastamasi koiran jalostusohjelmasta ulos jonkin vian takia, mitä et halua jatkaa eteenpäin. Ja toivon, että jokainen joutuisi tekemään joskus tällaisen päätöksen - se tarkoittaa että sinulla on selkäranka.
Joskus saatat joutua pyörtämään omia sanojasi ja myöntämään, että olit aiemmin väärässä. Sehän on meille ihmisille ylipäätään melko vaikea asia, eikö?
Tai kun aamuyön tunteina istut yöpaidassa terassin rappusella ja odotat että odottava äiti löytää sateiselta pihamaalta pissapaikan – saatat kysyä itseltäsi että onko tässä mitään järkeä.
Tai entä kun makaat pentulaatikossa silmät ristissä aamu neljältä, silittäen emoa mahasta vain ja ainostaan siksi, että se tuntuu sen mielestä juuri sillä hetkellä oikealta ja sen on hyvä ja rauhallinen olo.

Ja mitä se kasvatustyö vaatii varmasti paljon, on rahaa. Välillä tuntuu, että silkkaa hulluutta on säästää tuhansia euroja ostaakseen matkalipun ja maksaakseen itsensä kipeäksi jostain koirasta, jonka tuot Suomeen, tietämättä mitään vielä tulevasta. Mutta se on myös osa tätä, koirien kasvatustyötä.

Kasvattajana haluan olla sellainen, että olen kasvattieni elämässä niiden ensihetkistä lähtien. Siksipä
sijoitusnarttunikin synnyttävät pentunsa meillä. Olen luonteeltani melko epäilevä, ja on pakko myöntää, että en voisi luottaa pentujani kelle tahansa hoidettavaksi.

Jos mielessä hiipii pienikin epäilys tai huono ajatus, on oikein että haluan teettää pennut täällä meillä
kotona. Näin tiedän varmasti miten pennuilla menee, miten ne kasvaa ja kehittyy.
Opin tuntemaan ne kaikki ja tiedän niiden metkut ja luonteet, osaan varmasti parhaiten etsiä niille sopivimmat kodit jne.

Itseltä kuluu oma elämä hyvinkin koirapainotteisesti. Välillä "ei koiraihmiset" kysyvät, eikö elämässäsi ole mitään muuta kuin koirat? Noh niin no...miten sen haluaa muotoilla? Itse koen saaneeni paljonkin elämältä koska siinä nimenomaan on koirat.
Oma työ vie toki oman aikansa, olen yrittäjä joten siinä on omat lisätekijänsä.
Kotonamme on lauma koiria, jotka vaativat oman huomionsa jokainen. Harvemmin vapaa-aikana tulee mentyä mihinkään reissuun ilman koiria. Tai jos tuleekin, niin on melkoinen prosessi päästä kotoa koko porukalla lähtemään. Tätä laumaa ei viedä enää hoitolaan, vaan kotiin on saatava luotettava koiranhoitaja.
Elämässäni on ollut onnea, että olen löytänyt vierelleni Jussin, joka on sitoutunut tähän kaikkeen vähintään yhtä paljon kuin minä. Lapset saavat yhä valita, kulkevatko mukana harrasteissamme vai eivät, useimmiten kulkevat - ihan omasta halustaan.
Jussi metsästää, joten on luontevaa että koirien metsälle vieminen on enempi hänen juttunsa. Itse keskityn käyttämään niitä näyttelyissä. Siitä minä pidän.

Koirien ruokinta on aina oma lukunsa. Meillä koirat eivät syö halvinta kuivamuonaa, vaan laadukasta Eukanubaa, muutamaa eri sorttia riippuen koirien aktiivisuustasosta tai iästä. Ruokalaskut ovat melko isot.
Koirien vakuutukset maksaa paljon. Kaikki koiramme ovat vakuutettuja.
Peruseläinlääkärikulut ovat laumalle melko hinnakkaita.

Kasvatustyö kainkoirissa vaatii tuontien tuomista. Rotu on meillä vielä niin pieni, että on välttämätöntä tuoda uutta materiaalia Suomeen. Suhteiden luominen ulkomaille on työlästä ja luottamuksen rakentaminen hidasta.
Aina on olemassa myös ihmisiä, jotka lyövät kapuloita rattaisiin. On silti jaksettava jatkaa ja käyttäytyä itse siivosti. Onneksi on olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät samoista asioista kuin sinä ja motivoivat jatkamaan. Ja parasta on palaute kasvattien omistajilta, se saa hymyn aina uudestaan naamalle ja jatkamaan tällä omalla tiellä.

Kasvattajan kuuluu mielestäni olla aina saatavilla kasvattien arjessa. He voivat kääntyä huolineen ja murheineen minun puoleeni, parhaan kykyni mukaan autan heitä, oli kellonaika mikä tahansa.
Haluan, että koiristani ja kasvateistani kasvaa kunnon koirakansalaisia, joiden kanssa on mukavaa ja turvallista elää arjessa.

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, mahdollisimman rodunomaisia ja hyväluonteisia perheisiin sopivia kainkoiria. Pyrin myös löytämään oikeanlaiset kodit ja pennut kohtaamaan toisensa.

Mietin yhdistelmiä tarkkaan ja käytän jalostukseen vain yksilöitä, joilla on jotain annettavaa rodullemme tästä hetkestä eteenpäin.
Jalostuskoirassa ei saa olla yhtäkään suurta vikaa tai puutetta, vaan koiran tulee olla ns. kohillaan perusteiltaan.
Yhdistelmän osapuolien tulisi täydentää toisiaan ja kompensoida toistensa mahdollisia pieniä virheitä/puutteita. En yhdistä kahta samaa virhettä kantavaa koiraa toisiinsa.
Luonnollisesti, molempien terveys on aina oltava kunnossa.

Etsin nartuista ”emopiirteitä”, haluan että ne ovat luonnollisia äiti-koiria. Hoitavat mielellään pennut ja ovat toki luonnollisia synnyttäjiä.
Suosin aina luonnollista astutusta, mutta olen valmis käyttämään tarvittaessa keinosiemennystä jos uros asuu ulkomailla – muutoin en.

Koirissa tärkeimmät ominaisuudet itselleni on terveys, hyvä luonne, rodunomaisuus ja rakenne.
Asiat, jotka pitää olla kunnossa rodusta riippumatta. Siksi oman rodun ja omien jalostuskoirien tunteminen onkin niin tärkeää.

Tietoisesti osassa yhdistelmissä pyrin vahvistamaan riistaviettiä ja näin yrittää palauttaa kainkoirille alkuperäistä käyttötarkoitustaan, metsästystyöskentelyä. Aina se ei kyllä onnistu, myönnän
sen. Kaikista koirista ei enää tule metsästäviä, se on fakta.

Minulle sukutaulut ovat tärkeitä, mutten ole kuitenkaan mikään ”teoria-jalostaja”. Miellän myös jalostuksen ja pentujen teettämisen kahdeksi totaalisen eri asiaksi.

Usein koiranjalostuksessa suositaan ulkosiitosta ja 0% sukusiitosprosenttia, mutta pidemmän päälle se ei mielestäni toimi eikä nimenomaan johda mihinkään. Sillä saadaan eniten yllätyksiä, kun ei tiedetä ko koirien periyttämisestä juurikaan.
Usein ehkä kuvitellaan, että ulkosiitos tuo terveyttä, elinvoimaa jne lisää – ja sukusiitoksen
sairauksia ja jopa legendan mukaan niitä kaksipäisiä koiria tms kummallista :)
Ulkosiitosta tehdessä pitää olla tavotteita ja tiukka näkemys tulevaisuudesta. Suunnitelmat A ja B valmiina, sekä niiden mennessä mönkään on oltava jo C ja D keksittynä hihassa valmiina…

Kun puhutaan jalostuksesta, ei tavoitteet voi aina olla ensimmäisessä sukupolvessa. En ymmärrä lainkaan yhdistelmiä, jotka tehdään nyt vaan tän kerran ja sitten se on siinä. Ei jatkoa heille. Miksi? Miksi niin tehdään? Määränkö takia?
Mielestäni kasvattajalla tulee olla näkemys kaikille yhdistelmilleen ja niiden jatkosuunnitelma.

Parhaimmillaan ulkosiitos on erinomainen ”talletus” tulevaisuutta varten ja niitäkin on tehtävä, kun vaan tietää mitä tekee.

Näin uuden rodun kanssa on aina hiukan hasardia alkaa työskentelemään, joutuu oikeasti luottamaan monien ihmisten kertomuksiin koirista kun et välttämättä ole päässyt niitä aikanaan itse näkemään.

Itsekin teen ulkosiitosta – ainakin näin kasvatustyöni aluksi – mutta mielessäni on tarkka visio tulevaisuudesta, varasuunnitelmineen.

Vuosi 2020 tuo tullessaan ensimmäisen oman kai-kasvatin käytön, alan luoda omaa "sukupuuta", hiukan jännittää - mutta minulla on siihen vahva visio ja usko :)

Tällaisilla mietteillä nyt, vuoden 2019 lopussa.

- Kati