Rangerin kennel - Kuulumiset

Kuulumisia

Keskiviikko 21.8.2019 klo 15.23 - Kati

Arki rullaa kiireisenä meilläkin, koirien treenaus saatu täyteen vauhtiin kun eilen 20.8. sai taas päästää mettäkoirat irti. Voi sitä riemua kun Helka pääsi luvan kanssa metsään!
20min hakemista ja ensimmäinen hirvi oli haukussa. Kilometrejä päivään kertyi rapiat 20 ja mikä parasta, koira tuli Jussille jopa muutamaan kertaan käymäänkin. Viime vuoden kokeissa(-kin) ongelmana ollut tuo en-tule-en-anna-kiinni meininki. No, jospa se olis paranemaan päin, sormet ristiin!
Eilen alkoi myös sorsastus klo12 ja Jussi olikin valmiina passissa Saran kanssa, ja klo12.06 hällä oli ensimmäinen sorsa noudettuna käsissään. Sara on kehittynyt hurjasti ja näyttäisi olevan ihan täysin pelaava noutaja myös. Hieno homma!

saran_eka_sorsa.jpg

Viime viikonloppu oli koirailuhommia täynnä.
Lauantaina käytiin Kuopiossa Saloilla ja Soitimilla ryhmänäyttelyssä Helkan ja Saran kanssa. Näyttely oli yksi parhaiten järjestetyistä näyttelyistä ikinä, kiitos!
Kaikki pelasi niinkuin kuului, kaikkialla oli vain ystävällisiä ihmisiä ja näyttelypaikkana Rauhalahden leirintäalue on ihan vertaansa vailla.

Jämteissä tuomarina oli Ruotsalaisen Esa, tiukka ja vaativa, kuten aina (tykkään!), 15 narttua joista 4 SA:ta. Helka oli ainut käyttöluokassa - jota vähän ihmettelinkin, ja sai niukin naukin suht karvattomana SA:n ja siitä PN4 sijalle. Sai olla siis tyytyväinen.

Saksanseisojissa tuomarina tiukka Joanna Pronin. 6 esitettyä urosta kaikkea HYL - ERI asteikolta jaettuna ja ainoastaan 1 SA.
Narttuja oli 8 ja samoin hylsystä ERIin jaettu ja ainoastaan 1 SA.
Sara esiintyi kauniisti vielä junnuluokassa Vilman sitä juoksuttaessa. Tuloksena EH.
Leppoisa mukava päivä, paikkana huikea kun lapsetkin sai paljon tekemistä.

Sunnuntaina käytiin Urkin ja Misan kanssa luonnetestissä. Viime vuonna vein samoille tuomareille (Lea Kilpeläinen ja Tapio Knuutinen) kishu Tertun. Sain jälleen kiitosta, että vein näitä "harvinaisia eri rotuisia" joita kumpikaan tuomari ei ollut ennestään edes nähnyt, saati tavannut tahi testannut.
Tuomarit kysyivät mitä "kummallista" aion ensi vuonna tuoda? ...lupasin vielä jämtlanninpystykorvan! :D

Juteltiin tuomareiden kanssa pitkään kainkoirista, ja ylipäätään japanilaisista roduista, tuumailtiin luonnetestin eroavuutta MH luonnekuvaukseen, joka kaiken kaikkiaan saattaisi olla näille roduille parempi vaihtoehto - sikäli jos tuomari antaa luvan suorittaa osa-alueet liinaan kytkettynä. Riistaviettiselle koiralle saattaa olla vaikea paikka pysytellä läsnä ilman kytkentää..
Jo testin alkuun tuomarit muistuttivat ettei kokonaispistemäärää toinna tuijottaa, jonka itse tiedänkin jo entuudestaan tutuksi.

Pyysin kertomaan Nihonken väelle terveisiä, niin Lea sanoikin että "Testatkaa niitä koirianne, älkää välittäkö pisteistä vaan menkää avoimin mielin katsomaan mitä koirat tekee. Näin pikkuhiljaa alatte saada dataa näistäkin roduista ja tieto lisääntyy, myös tuomareilla. Nämä antaa teille omistajille/harrastajille että kasvattajille hyvää tietoa koirista. Käyttäkää myös siellä MH kuvauksissa. Rohkeasti vaan kaikkialle mukaan!"
Oma toiveeni on myös, että ihmiset veisivät rohkeasti koiria testeihin, kuvaisivat ja jakaisivat vaikkei ne välttämättä mitään ideaaleja suorituksia olisikaan. 

Meille testi ainakin antoi vahvistusta niihin asioihin, mitä jo tiedettiinkin. Oikeastaan mitään yllättävää ei tullut - Urkin kohdalla lähinnä positiivisena koin sen, ettei se koira olekaan niin kovis kun on antanut ymmärtää. Ja Jussin merkitys Urkin maailmassa on todellakin niin iso kuin olen kuvitellutkin olevan. Se näkyi läpi koko testin.
Urkkia on moitittu jos milläkin sanoilla, mutta nyt tuolla ääritilanteessa koira osoitti olevansa "aivan tervepäinen" alkukantainen koira, joka pakenee ennemmin kuin hyökkää. Se ei nouse ihmistä vastaan pientä ilmoitustaan lukuunottamatta mitenkään. Meille se oli todella hyvä tieto ja olen siihen tyytyväinen.

Molemmista paistoi läpi yksi "perus kainkoira" piirre; pitkä muisti. Se tekee koirasta pehmeän. Normaalisti pehmeää koiraa on helppo kouluttaa, mutta näissä lisämausteen tuo se miellyttämisenhalun puute..ei aina helpoin yhdistelmä.

Urkkia mietin etukäteen että mitähän tästä tulee. Vaihtoehtoja ajattelin olevan kaksi. Joko se mahtailee kylmänviileesti kaiken läpi ollen todella puolustuskannalla, tai sitten sillä iskee ns. kakki pöksyyn. 
Ensimmäisen kerran koko koiran liki 6v eliniän aikana se turvautui ihmiseen, eli Jussiin joka sen testiin vei. Tavallaan oli hienoa nähdä, missä pisteessä sen kantti loppuu. Kotireviirillään se on aina mahtava, itsevarma johtaja. Ja nyt, kun se tuotiin täysin vieraaseen ympäristöön, vieraiden ihmisten ja asioiden eteen, sille iski rajat vastaan. Jussi turvanaan se suoriutui loppuun asti ja piti itsensä suhteellisen hyvin kasassa, vaikka aluksi kelkalla jo tuntuikin että mitähän tästä tulee...
Pimeä huone ei tietenkään näy videolla, siellä Urkki oli haistellut itsensä Jussin tykö normisti.
Merkkaamisvimmaansa se ei tosin unohtanut hetkeksikään testinkään aikana. Sen voi jokainen videolta todeta :D

Nyt muutama päivä testin jälkeen sen asenne on minun mielestäni erilainen. Se on huomattavan kohteliaan oloinen, rento ja rauhallinen. Ehkä sillä oli hiukan epäselvää, pitääkö sen liidata ihmisetkin...mene ja tiedä.

Misa suoriutui omalla tyylillään aina tynnyrille saakka, jonka aiheuttama säikähdys oli sille liikaa. Testiä ennen mikään pauke tms ei ole aiheuttanut ongelmaa, nyt viimeisenä testatut laukauksetkin meni luultavasti "tynnyri-shokkiin".
Pimeässä huoneessa Misa pisti lekkeriksi, se juoksenteli häntä heiluen huoneessa, hyppäsi Lauran viereiselle tuolille ja katsoi Lauraa että noh, mitäs sitten :D

Molempien papereista ehdottomasti tärkeimmäksi koin kohdan Luoksepäästävyys, Urkki ”luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen” ja Misa ”Hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin”.
Hermorakenteen osalta Urkki kuormittui testin edetessä ja läähätteli lopussa; ”Hermostunein pyrkimyksiin” ja Misan loppu-osan kuormitus heitti kokonaisuuden miinukselle ”Vähän hermostunut”.
Taisteluhalu molemmilla hyvin perus japsityylinen-en koske vieraisiin leluihin yök!; Urkilla ”Riittämätön” ja Misalla ”Pieni”.
Terävyyden osalta (terävyys on ominaisuus, joka saa koiran reagoimaan aggressiivisesti sen tuntiessa itsensä uhatuksi) kumpikaan ei osoittanut lainkaan terävyyttä - jonka itse näen näin pidättyväisillä koirilla hyväksi asiaksi.

Testin viimeisenä osiona on ammunta - ei suinkaan koiran ammunta :D vaan laukauspelottomuuden testaus.
Urkki oli Laukausvarma ja Misa laukausaltis (ei ole kuullut paukkuja ennen).

Kokonaispisteitä kun katsotaan ei niillä juhlita, mutta lomake kannattaakin lukea tarkemmin.
Urkki +31p ja Misa juuri ja juuri + puolella +1p.
Molemmat saisivat uusia testin mutta en näe siihen mitään syytä. Testi kertoi itselle jo asiat jotka halusinkin tietää näistä koirista.

Voit katsella molempien videot oheisista linkeistä (avaa Youtube niin video on koko ruudun kokoinen), videot on melko pitkiä ja lopussa on tuomareiden arvostelukommentoinnit myös.

Urkin testivideo

Misan testivideo

Lopuksi myös kuvat molempien arvostelupapereista.

Laittakaa ihmeessä viestiä jos jokin jäi askarruttamaan, kerron mielelläni lisää näistä :)

urkki_lte_arvostelu.jpg

misa_lte_arvostelu.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kainkoira, kai ken, luonnetesti, näyttelytulokset