kainkoirat ja kishut suomesta

Jussin blogi siirtyy tänne

Tiistai 29.1.2019 klo 13:23 - Jussi

Heippa!
Julkaisin aiemmin toisella alustalla erähenkistä blogia. Itsestä riippumattomista syistä tuo blogi päättyy, joten luontevaa on jatkaa sitä täällä, omilla kennelsivuillamme.

Tässä aluksi pitkänä pätkänä kaikki nuo aiemmat julkaisut. Jatkossa vain yksi juttu kerrallaan :)

Esittelyteksti

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä, saapa nähdä mitä tästäkin tulee. 
Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut juttuja johonkin koirayhdistyksen lehteen ja julkaissut joitakin artikkeleita työn/koulun puolesta, vaan ihan uusilla vesillä ollaan.

Vaan eipä mitään, uusilla vesillä ollaan koirahommissakin, nimittäin juhannusaattona meidän torppaan kotiutui elämäni ensimmäinen karkeakarvainen saksanseisojanarttu Sara. Laajemmin ajatellen tuo otus ylipäätään on minun ensimmäinen kanakoirani. Aivan märkäkorva en noitten metsästyskoirien kanssa silti ole - minulla on ollut aina koiria, siis oikeasti aina - ja ensimmäinen harmaa norjanhirvikoira minulle hommattiin kun en vielä osannut edes kävellä. Tai no, minkä verran nyt sen ikäisellä voi omaa koiraa olla... Kuitenkin hirvikoirat ovat olleet minun elämässäni aina läsnä. Vuodesta 1989 alkaen hirvikoirat meillä ovat olleet jämtlanninpystykorvia. Minulla on tällä hetkellä 1,5 vuotta vanha jämtlanninpystykorvanarttu Helka myös koulutusvaiheessa. Puhtaasti metsästyskoirien lisäksi meillä asustelee japanilaisia kishuja ja kainkoiria, jotka ovat alkuperäiseltä käyttötarkoitukseltaan metsästyskoiria. Vaan noitten kanssa metsästys on hiukan arpapeliä, joten etupäässä nuo meillä käyvät näyttelyissä ja toimivat seurakoirina mutta aina tilaisuuden tullen niitä on kuitenkin kiva testata myös metsällä.

Tämän blogin ajatuksena on jakaa ajatuksia, vinkkejä ja toilailuja, joita allekirjoittaneella sattuu mieleen juolahtamaan tässä Helkan ja Saran kanssa touhutessa, unohtamatta noitten japsien kanssa sähläämistä. Aiheeseen en suhtaudu kovin kurttuotsaisesti ja toivon, ettei lukijakaan ota kirjoituksiani liian vakavasti - totuuden siemen on kuitenkin vahvasti läsnä. Luvassa on metsästystä, koirien koulutusta ja ihan vaan elämää koirien kanssa.

Kirjoittaja:
Jussi Kraemer
syntynyt 1985
metsästyskortti vuodesta 1997
hirvikoirakokeiden palkintotuomari vuodesta 2002
koiramies syntymästä saakka
-Metsästys tuntuu typerältä ilman koiraa-
-Ja ainakin tämä metsästäjä on typerä ilman koiraa-

SARA THE SAKSANSEISOJA

"Rodun koulutettavuus oli myös yksi johtoajatus uuden rodun valinnassa."

Nyt se sitten tuli kotiin, keväällä tehty lopullinen päätös kanakoiran hankkimisen sopivuudesta tämän hetkiseen elämäntilanteeseen, realisoitui juhannusaattona 2018. Karkeakarvainen saksanseisoja narttu Sara saapui meille.

Ennen koiran hankkimiseen ryhtymistä käytiin läpi kotona seuraavat vaiheet:
Minä haluan, eipäs kun tarvian, hirvikoiran lisäksi jonkun muun metsästyskoiran.
Emännän pehmittely ja itseasettaman maksimikoiramäärän korottaminen.
Valinta: ajokoira, seisoja, noutaja, luolakoira vai joku muu.
Emännän pehmittely saksanseisojan hankintaan.
Tehdä emännän kanssa kompromissi ja hyväksyä roduksi spinone.
Todeta että spinone ei todennäköisesti ole pienpetokoira, joka oli osaltaan se pointti saksanseisojassa.
Emännän pehmittely saksanseisojan hankintaan.
Kasvattajille soittelu.
Pennun varaaminen.
Pennun haku kotiin.

Miksi karkeakarvainen saksanseisoja? Monipuolisuus oli ehkä se pääpointti, kanakoirahommat minua ovat kiinnostaneet aina ja noiden lisäksi seisoja toimii myös pienpetojahdissa, vesilintuhommissa noutajana, sekä rusakkohommissa. 
Rodun koulutettavuus oli myös yksi johtoajatus uuden rodun valinnassa. Koira tulisi olemaan minulla mukana myös töissä ja muissa harrastuksissa joten se on muutenkin koulutettava tottelevaiseksi. Halusin siis itselleni metsästyskaverin hirvi- ja karhujahtikauden ulkopuolelle, koiran jonka kanssa voi harrastaa muitakin erähommia ja mukavan pienen sylikoiran.
Karkeakarvainen saksanseisoja täyttää kaikki nuo kriteerit mainiosti. Muita vaihtoehtoja ei sitten loppujen lopuksi oikeastaan ollutkaan. 

Saran kanssa on tämä ensimmäinen viikko on kulutettu tutustumalla lähinnä tuohon sylikoiran rooliin. Sara on ollut käytännössä koko ajan alle käsivarren mitan päässä minusta, yhden työpäivän kävin ilman koiraa tekemässä ja yhden kaupunkireissun.

Minusta on tärkeää, että koiran kanssa ollaan paljon silloin kun se on ihan pieni pentu, silloin se leimautuu omistajaansa parhaiten. Meillä leimautuminen minuun on onnistunut tähän asti hyvin, Sara aukaisee vain toisen silmänsä kun emäntä nousee aamulla sängystä ylös ja jatkaa uniaan jollen minä nouse. Tuntuu ihan siltä niinkuin tuo pieni rääpäle hengittäisikin samaa tahtia kun minä.

Olemme jo aloittaneet vähän pillillä luoksetuloharjoituksia ja tänään lähdetään katsomaan paikallisen kennelyhdistyksen kanakoiratreenejä, saa sitten nähdä opinko minä noista mitään, toivottavasti. 
Muutenhan tuo pentukoiran elämä on melkolailla nukkumista, syömistä ja leikkimistä.
Koiran ohjaajan tehtävä on toimia keinoemona, tarjota turvaa, osoittaa rajat, ruokkia ja antaa välillä nyhtää itseään parrasta. 

Lähiaikoina saadaan fasaaneja tänne meille siirtoistutukseen, niistä kirjoitellaan sitten myöhemmin erikseen.

Hyvää keskikesää kaikille lukijoille!

- Jussi -

METSÄSTYSKOIRAN PENTUAJAN KOULUTUS

Ajattelin laittaa paperille hiukan ajatuksiani metsästyskoiran pentuajan “koulutuksesta”. Lainausmerkit siksi, että läheskään kaikki mitä pennulle opetetaan, ei tapahdu mielestäni suoranaisesti koulutuksen kautta, vaan enemmänkin totuttamalla koiraa uusiin asioihin.

Ensimmäinen vuorokausi kotona on mielestäni yksi merkityksellisimmistä asioista koiranpennun koulutusta aloitettaessa. Koira on laumaeläin joka tarvitsee itselleen
laumanjohtajan ja lauman, laumassa koiran täytyy tuntea olonsa turvalliseksi ja eritoten laumanjohtajan seurassa, tämä korostuu pennulla, koska se viedään emonsa turvasta uuteen paikkaan uuden lauman keskuuteen. Kun koiranpentu muuttaa meille, se ihminen joka tulee jatkossa olemaan eniten tekemisissä ko. koiran kanssa ja jolla on pääasiallinen koulutusvastuu, ottaa pennun heti ensimmäisestä hetkestä alkaen suojelukseensa. Meillä pennut nukkuvat ensimmäiset viikot sängyssä minun ja vaimoni kanssa, olemme kokeneet tämän omalta kohdaltamme helpoimmaksi ratkaisuksi, yleensä pennut osaavat pyytää ulos tarpeilleen, jos olet itse tarpeeksi nopea asiaan reagoimaan. Pentu myös leimautuu omistajaansa helpoiten siten, että se pääsee hakemaan turvaa laumanjohtajasta - myös yöaikaan.

Jos sängyssä nukuttaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista/mielekästä, suosittelen ainakin nukkumaan koiran kanssa samassa huoneessa vaikka lattialla joitain öitä. Kun pentu kokee olonsa turvalliseksi ensin laumansa ja laumanjohtajan parissa, se voidaan halutessaan opettaa nukkumaan omalla paikallaan, esimerkiksi häkin avulla.

Koiran kotiutuminen on yksilöllistä, läheskään kaikki eivät kotiudu parissa päivässä, tärkeintä on kuitenkin se, että olet itse läsnä kun pentu totuttelee uusiin asioihin, silloin se voi hakea aina tarvitsemansa tuen laumanjohtajasta. Sara kulki ensimmäisen kolme viikkoa joka paikkaan minun matkassani, varjelin sitä uusissa paikoissa ja uusissa tilanteissa säikähtämästä tai joutumasta ahdistavaan tilanteeseen, tällä keinoin sain luotua koiraan täysin sokean luottamuksen itseäni kohtaan. Lisäksi vahvistin myönteisiä kokemuksia palkitsemalla koiraa makupaloilla uusissa tilanteissa. Kun huomasin, että koira selkeästi luotti minuun ja siihen, ettei sille tapahdu mitään pahaa minun ollessa läsnä. Kolmen viikon jälkeen aloin totuttaa pentua olemaan lyhyehköjä aikoja tarhassa kun olimme kauppareissulla jne. Tätä kirjoittaessa Sara on ollut pisimmillään tarhassa noin 9 tuntia eli työpäivän ajan, valtaosan ajasta se kuitenkin edelleen kulkee minun matkassani joka paikkaan ja niin asia tulee olemaan varmasti koko koiran eliniän ajan. Mielestäni seisojan paikka ei ole tarhassa jatkuvasti asuva, vaan sen pitää saada olla ihmisten parissa joka päivä useita tunteja. Sen tulee kuitenkin myös osata rauhoittua omiin oloihinsa. Jämtlanninpystykorva Helkan pentuajan koulutus poikkesi edellämainitusta ainoastaan siten että sitä ruvettiin alusta asti totuttamaan olemaan tarhassa enemmän ja olemaan muutenkin itsenäisempi, kuitenkaan myöskään näiden itsenäisempien rotujen kohdalla ei voi liikaa korostaa laumanjohtajan tuen ja turvan merkitystä pennun varhaisten kehitysvaiheiden aikana.

Saran oikea koulutus alkoi toisena päivänä sen muutettua kotiin, pennun koulutus tapahtuu erittäin lyhyinä pätkinä ja vain silloin kun pentu on kiinnostunut touhuamaan. Ensimmäisenä aloin vain palkitsemaan koiraa katsekontaktin ottamisesta kun sanoin sen nimen, tällöin koira oppii todella nopeasti oman nimensä. Toinen asia mikä opetetaan koiralle myös erittäin pienenä on EI-sana, kun pentu tekee jotain mitä se ei saisi tehdä, sanotaan napakasti kerran ja samalla tökätään kylkeen sormella tai nipistetään kevyesti niskasta tms. pentu oppii tosi pienellä fyysisellä kontaktilla muutamalla kerralla tuon EI-sanan ja sen merkityksen, tällöin voidaan fyysinen kosketus jättää pois ja käyttää vain tehokeinona jos ei muuten sana kuulu. EI-sanaa ei kannata hokea tai toistaa, yksi kerta napakasti ja jos ei tehoa niin toisella pölähtää jo karvat, silloin siitä tulee koiran mielessä tarpeeksi voimakas sana.

Seuraavana asiana, nami kädessä vihelsin pilliin ja kun pentu tuli luokse heti palkkaus. Pentua ei mielestäni kannata torua jos se ei heti ymmärrä mitä pyydät siltä tai jokainen suoritus ei onnistu, onnistumisista sitä vastoin kannattaa kehua jopa ylitsevuotavan paljon, tällöin pennulle tulee koko koulutustapahtumasta mieleinen. Uusia asioita opetellessa, 1-2 onnistunutta suoritusta on hyvä ja siihen kannattaa lopettaa, näitä voi sitten tehdä vaikka useamman kerran päivässä. Ylipäänsä kaikissa koulutuksissa aina lopetus onnistumiseen.

Näissäkin asioissa on jo tekemistä kerrakseen ja nämä pätevät kaikkiin koiriin… Seuraavalla kerralla aletaan keskittyä enemmän näihin meidän koiriin ja siihen miten niiden koulutus etenee. Kiitos kun jaksoit olla mukana ja seuraavaan kertaan.

- Jussi -

SE ON JÄMPTI NÄIN

Koittipa se 20.8 vihdoin kun koiria saa taas laskea irti riistan perään. Jämtlanninpystykorva Helkalle se taisi olla tänä vuonna samanlainen päivä kun lapsille on jouluaatto, sitä odotetaan melkein puoli vuotta ja sitten kun se tulee, eipä se niin ihmeellistä ollutkaan, tai oli mutta vain hetken. No joo, Helka nappasi pienen varaslähdön jo viikkoa aiemmin, vieras saapui meille ja samalla oven avauksella Helka poistui talosta. Löytyihän se kuitenkin neljän tunnin etsimisen jälkeen, naapurin pihasta kytkettynä.

Asiaan siis, 20.8.2018 aamulla metsään, ensimmäinen havainto auton perusteella on, että kaveri on tullut samalle maastokuviolle oman koiransa kanssa, mihin meillä oli tarkoitus mennä.
Puhelinsoitto varmisti asian ja me siirryttiin Helkan kanssa pari kilometriä toiseen kohtaan metsäautotietä ja siitä parikymmentä metriä sivuun tieltä koira hihnassa ja ei muuta kun säppi auki.
Koira lähti kuin ammuttuna suoraan vasten tuulta ja alle minuutin kuluttua alkoi metsästä kuulua hirvikoiran haukku.
Minä olin aivan onnesta soikeana, noin puolitoistavuotias Helka oli siis lopullisesti syttynyt hirvihommista, viime syksynä joitain pieniä näyttöjä kyllä saatiin, lähinnä hakua, seuraamista ja pari muutaman haukun pätkääkin.

Minä aloin välittömästi videoimaan haukkua talteen ja lähettelemään whatsappi-viestejä ties kelle että nyt se ura urkeni.
Joo-o, se haukku taisi kestää 2 min ja silloin lähti hirvi liikkeelle, pakko oli käydä toteamassa jäljet tutkan osoittamalla haukkupaikalla ja kyllä siellä oli hirven jäljet, onneksi!
Kohta nimittäin koira pyyhälti tutkan mukaan minua kohti ja mikäs muu sieltä edeltä tuli, kuin rusakko, Helka oli siis vaihtanut pakenevan hirven seuraamisen rusakko-ajoon ja minut nähdessään otti oikein äänen kanssa tuon ajon!
Jäniskoiran ura ei onneksi kestänyt kuin hetken ja nopeasti vaihdettiin takaisin aikaisemmalle sorkan muotoiselle jäljelle. Pakenevan hirven seuraamista kertyi kaikkiaan jänisajoineen noin 4 km ja siihen loppui koiralta aamupäivältä veto, otin koiran kiinni ja lähdettiin edellämainitun kaverin kanssa tulille, kaverilla kun oli mennyt aamupäivä melkein yhtä hyvin kun meilläkin.

Videon löydät tästä: https://youtu.be/9yYwVuJUFHQ

Iltapäivällä koitettiin vähän vielä hakea, vaan kun ei jaksa niin ei jaksa.
Että semmonen avauspäivä hirvikoiran treenauksessa.

25.8 lähdettiin uudestaan koittamaan josko hirvet olisi kiinnostavia otuksia. Tuoreita jälkiä ei löytynyt, joten ei muuta kun tuulen alle metsäautotien päähän ja koira irti. Helka haisteli kukkia ja perhosia semmosen varttitunnin ennen kuin lähti mihinkään, sitten kun lähtö tuli mentiin tietä myöten niin pitkään kun virtaa riitti. Ei ollu ehkä hirviä alueella, tai sitten oli, mistä näitä tietää.
Eipä tarvinnu etsiä tervaksia kahvitulien tekoon kun nuo tulipaikat puineen tahtoo olla niin hyvin teiden lähellä.

On tämä hirvikoirahomma sitten välillä mukavaa, pitäisiköhän huomenna lähteä taas…

- Jussi -

METSÄSTYSKOIRAN PENTUAJAN KOULUTUS OSA 2

Kun perusasiat on saatu pennulle opetettua, kuten mille tahansa koiranpennulle, on aika ruveta miettimään mitä sen koiran pitäisi aikuisena tehdä ja mitä ei missään nimessä haluta sen tekevän. Minulla on kokemusta enimmäkseen hirvikoirista, Sara on ensimmäinen seisoja joka minulla on, noutajan koulutukseen osallistuin joskus junnuna jonkun verran ja noita kainkoiria ja kishunkoiria olen lähinnä testimielessä kuljettanut metsällä mukana.

Verrataanpa hirvikoiraa ja seisojaa, hirvikoira etsii, pysäyttää ja osoittaa haukkumalla
isännälleen hirven. Seisoja etsii, osoittaa ja ajaa ylös linnun metsästäjälle ja tämän jälkeen vielä noutaa sen isännälle maalta tai vedestä. Onhan tuo nyt edellämainittu huomioonottaen selvää kumpiko vaatii enemmän ns. kouluttamista, mutta tässäpä onkin pieni kompa, molemmat vaativat omistajaltaan aikaa ja koulutusta varmasti yhtä paljon harjaantuakseen huippukoiriksi. Seisojaa toki opetetaan enemmän ja se onkin enemmän ohjaajan käskyn alla kuin täysin vaistonvaraisessa toiminnassa, tai oikeastaan vaistonvaraisia toimintoja hiotaan enemmän ohjaajan haluamaan suuntaan. Hirvikoiralle on tärkeintä vaan saada tilanteita joissa sen luontaiset vaistot heräävät. Molempien kohdalla on kuitenkin mielestäni tärkeää muistaa opettaa perustottelevaisuus ja saada paljon “metsää”.

Perustottelevaisuudesta sen verran, että vasta tänään viimeksi kirosin itseäni syvinpään, kun hiukan työkiireiden takia laiminlöin pentuna tuon jämyn luoksetuloharjoituksia, ai perhana että se ärsyttää kun reilu 1,5v koiran rutale on väärissä hommissa ja ei edes pysähdy, saati tule luokse kutsumalla. Toki nuo perustottelevaisuusasiat on mahdollista opettaa myöhemminkin, vaan olisi se ollut helppoa silloin pentuna, nyt täytyy vaan kärsiä tuon murkkuiän yli ja koittaa sitten saada luoksetulo luontevaksi, sillä otetaan ne viimeiset pisteet siellä kokeissakin.
Saran kohdalla en tee sitä virhettä että laiminlöisin perustottelevaisuutta, toki siihen saattaa tulla tuollakin vähän hankaluuksia siinä 1-2 vuoden iässä, mutta paljon treenaamalla se ainakin helpottuu.

Mitäs muuta kaikille metsästyskoirille perustottelevaisuuden lisäksi?
Paljon yhteistä aikaa metsässä, pellolla, veneessä ja kaikissa paikoissa missä koira tulee aikuisena olemaan, myös autossa oleminen on tärkeä asia. Sara on nyt viisikuisena ollut jo useamman reissun mukana metsällä, on oltu veneessä sorsametsällä ja kaislikossa kahlaamassa, metsäkanalintuja on jo käyty katselemassa ja kerran viikkoon käydään pellonlaidat kiertämässä fasaanien varalta. Tuloksena tähän mennessä on jo pari hyvää riistatyötä, ehkä puoliksi vahingossa mutta kuitenkin, sekä paljon uusia kokemuksia ja mukavaa tekemistä pennulle.
Myös Helka oli minulla mukana jokaisella metsäreissulla alle vuoden vanhana ja kyllähän me joitain hirvenjälkiä löydettiin ja seurattiinkin, se on mielestäni aivan sama mitä siellä metsässä tehdään alle vuosikkaana, kunhan siellä ollaan ja se on koiralle kivaa, jos jotain oikeata tapahtuu - koiraa luonnollisesti kehutaan, mutta itse en ainakaan oikein odota mitään.

Tästä eteenpäin koulutuspostauksissa keskitytään vai yhteen koiraan kerrallaan.

P.S. Edelliseen postaukseen “Se on Jämpti näin” liittyen päivitys, olisikohan ollut kuudes tai seitsemäs reissu tänä syksynä kun Helka, löysi (ehkä vahingossa) hirven. Haukkua kertyi 1,5 tuntia ja pakenevan hirven seuraamista noin 10 km. Voitte uskoa kuinka onnelliseksi tulin kun se odotettu hirvihaukku sieltä alkoi raikamaan, tästä on hyvä jatkaa kohti toimivaa metsästys ja koekoiraa.

Arkihommia

Maanantai 26.11.2018 klo 8:05 - Kati

Heippa!

Ajattelin kertoilla vähän arkihommista meillä, kuten kynsienleikkuusta ja ruokailusta. Nihonkenit on usein ”tunnettuja” siitä, miten ne ei tykkää kynsienleikkuussa tai ylipäätään tassujen koskettelusta. Vähän niin meinaa olla meilläkin, vaikka kaikkia on pennusta asti siihenkin hommaan totutettu nätisti. Terttu on poikkeus, se tykkää (siitäkin) hommasta, koska sen tekee ihminen :) Tertun mielestä kaikki mikä tehdään ihmisen kanssa on siistiä. Se makaa sylissä selällään ja usein nukahtaa siihen kesken leikkuun.

Joka koiralla on oma tyyli ja asento missä leikkuusta saa miellyttävän. Kuten Urkki, sen kynnet leikataan seisaallaan, jalat nostellaan kuin hevosen kaviot putsauksessa niin se ei ole hommasta moksiskaan.

Fiini on sylissä istuallaan, kynnet on myös vielä niin pienet, että helpointa on leikata ne ihmisten kynsileikkureilla. Myös Fiini on rauhallinen ja ok tapahtuman ajan.

Kubo menee jotenkuten, seisaallaan ehkä paras. 

Sitten on Garou. Olen melko varma, että sille on sattunut jotain, leikattu liian lyhyeksi joka on tehnyt kipeää tms, koska leikkuu on todella hankalaa. Ylipäätään tassujen koskettaminen on sille todella epämiellyttävää. Ollaan treenattu sitä paljon, ja nykyään minä saan kuivata sen tassut, pitää tassuja käsissäni jne, kynsienleikkuuta treenataan vaikka kynsi kerrallaan, koska pakkoa en itse siihen käytä. Tapahtuma pitäis olla koiralle edes siedettävä jos ei jopa miellyttävä, jotta sen olis hyvä olla.. Surullista kuulla neuvoja, että teet sen vaan, pidät/toinen pitää koiraa kiinni ja leikkaat vaan jne. En kestä itse koiran kaameaa rimpuilua ja jopa paniikkia yhtään, tapahtumaa sitten harjoitellaan pilkottuna osissa niin paljon että se alkaa sujua rennosti.

Ei ongelma yksin nihonkeneiden ole, saksanseisoja Sara ei juuri myöskään tykkää ko toimenpiteestä, mutta Jussi on harjoitellut myös sen kanssa paljon, niin homma alkaa sujua jo aivan hyvin :)

Ja sitten on vielä jämti Helka - joka ottaa homman ihailtavan tyynesti, niinkuin yleensä kaiken. Se koira on kyllä niin täyttä terästä, sitä ei hetkauta eikä stressaa kyllä mikään! Ihailtava koira kerrassaan.

Ruokailut on meillä hoidettu aina sovussa. Ulkokoirat syövät ulkona toki, mutta jokainen osaa syödä myös sisällä porukassa.

Tällä hetkellä sisällä oleilee/yöpyy Sara, Fiini, Garou ja Terttu. Kaikki syövät keittiössä yhdessä, jokainen huolehtii omasta kupistaan ja kun on syönyt, poistuu korrektisti vähän sivummalle odottamaan että muutkin saavat syötyä. Lopuksi kierretään yhdessä putsaamassa kupit :)

Ylipäätään meillä on hyvä laumaharmonia, vaikka tässä onkin 7 koiraa ja sekaisin uroksia että narttuja. Laumajärjestys on muodostunut selväksi ilman tappeluita ja kaikki voi hyvin. Tertulla kesti pitkään sulattaa Garou - en tiedä miksi - mutta nyt nekin tulevat toimeen, eilen Terttu jopa pesi Garoun korvat.. ❤️

Meillä satelee lopultakin lunta - saataiskohan nyt oikeesti jo talvi ja loppuis rapakelit?!

Seuraavaan kertaan!

Terveystarkastukset

Tiistai 6.11.2018 klo 14:08 - Kati

Heippa!

Käytiin eilen Tertun, Kubon ja Misan kanssa Joensuussa terveystarkeilla. Eli kaikilta kuvattiin lonkat+kyynäret, sekä Kubolta ja Misalta katsottiin myös silmät+sydän+polvet. (Tertulla nuo tutkimukset olikin jo voimassa.)
Kaikilla kaikki ok, jee!

Tänään tuli jo viralliset tuloksetkin tytöille näkyviin Kennelliiton tietokantaan. Kubon tulokset viipyy, koska sen Suomeen rekisteröinti on yhä kesken. Jenkkien päässä ei tuo toimintanopeus ole ihan meidän totuttua luokkaa, joten tarkkitulokset saadaan virallisesti näkyviin heti kun Kubo on rekattu Suomeen. Mutta hyvät oli silläkin, ei missään mitään huomauttamista.

Misan lonkat oli C/C, kyynäret 0/0. Lonkkien C syynä matalat lonkkamaljat. Eli mitään rikkoa tms ei ole. Japanilaisilla tuntuu olevan järestään kaikissa roduissa tuota mataluutta - liekö sattumaa...tuskin. Syitä siihen on varmasti monia.

Tertun lonkat oli B/B ja kyynäret 0/0. Myöskin selitteenä matalat lonkkamaljat. Mutta selkeästi kuvasta näkeekin, että mataluutta on vähemmän kuin Misalla ja tiiviyttäkin enemmän.

Itse olen oikein tyytyväinen ja jokainen voi halutessaan tutkia itse nuo kuvat, laitan ne molempien omalle sivulle katsottavaksi.

Samalla vahvistui se, että odottelemme Misan seuraavaa juoksua alkavaksi, tuurillaan aloittaa jo tän vuoden puolella.. Astutamme sen meidän Urkilla.
Mielenkiintoinen yhdistelmä. Molemmat ovat Japanista, samalta kasvattajalta mutta täysin erilinjaisia. Molempien takana on vahvoja metsästyskoiria, joten uskoisin että jotain sellaista vois olla odotettavissa. Mitään en kuitenkaan lupaa tuon metsästyksen suhteen. Mutta toivon kovasti, että löydettäis taas ainakin yksi metsästävä koti, jossa oltaisiin avomielisiä ja annettais mahdollisuus kainkoirallekin kokeilla perinteisten metsästysrotujen rinnalla...

Toiveena olis saada mahdollisesti kaikkia värejä, uskoisin että enemmän jopa ruskeaa ja punaista kuin mustaa, koska molempien vanhempien takaa tulee vahvasti sekä ruskeaa että punaista. Jopa sitä "oikeaa maagista punaista" :) Mutta saapa nähdä sitten!

Odottelemme myös Tertulle juoksua, tarkoitus on astuttaa se Kubolla. Se alkanee tuossa kevätpuolella.
Siitä voitaneen odotella valkoisia ja seesamin värisiä pentuja.
Molemmat vanhemmat on ihmis- etenkin lapsirakkaita. Terttu on Kuboa huomattavasti rauhallisempi, mutta myöskin seurallisempi. 
Kubo lämpenee hitaasti uusille ihmisille, mutta Terttu taas on ylitsevuotavan ystävällinen ihan kaikille, ventovieraillekin. Eli odottaisinkin näiden tasapainottavan toisiaan hyvin.

Meiltä aina kysellään paljon näiden rotujen eroja, tai onko niitä. On niitä. Paljonkin. 
Parhaiten sen huomaa kun näiden kanssa on ja elää. Tietysti. 

Kishuhan on hyvinkin paljon huumorintajuisempi, seurallisempi ja kontaktinhaluisempi kuin Kai. Ainakin meillä.
Kait ovat paljon jäykkämielisempiä, ei niinkään lahjottavissa ja hyvinkin yhden ihmisen koiria. Ne selkeästi tekevät valintansa ihmisen suhteen ja harvassa on tuon mielipiteen vaihto..
Kishut valitsevat tavallaan myös, mutta ovat paljon joustavampia tämän suhteen.

Mutta jännää on, että kaita on omasta mielestäni helpompi lukea ja tulkita kuin kishua, kait näyttävät selvemmin aikeensa ja eleensä. Kishut ovat hyvinkin eleettömiä.
Ylipäätäänhän Nihonkenit ovat täynnä mikroeleitä, joita ne myös tulkitsevat ihmisestä erinomaisesti... Sitä ei toinna unohtaa ikinä.

Kerron noista mielelläni lisää jos haluatte :)

Mukavaa viikkoa kaikille!

Kishulle sijoituskoti?

Maanantai 29.10.2018 klo 12:06 - Kati

Heippahei :)

Viikonloppuna oltiin talkoissa Varkaudessa koirayhdistyksen hallilla Fiinin kanssa, oli hauska havaita, ettei pentu pelännyt kerrassaan mitään. Uudet ihmiset oli ihania, mattorullien päällä taiteilu oli pala kakkua ja jopa juukelin kovaa meteliä pitävä raksaimuri oli niiiiin siisti! Kerrassaan hauska tuo pentu :)

Millaisia ”elämän treenejä” te teette pentujen kanssa? Itse pyrin kuskaamaan koirat pentuaikana varsinkin joka paikkaan mistä ne vaan saa erilaisia kokemuksia. Normi arjessa mulla on usein pentu töissä mukana, jossa se näkee paljon ihmisiä ja kuulee erilaisia ääniä.

Meille tarjoutui tilaisuus tuoda Japanista valkoinen kishu urospentu jalostusta silmällä pitäen. Nyt etsinnässä oliskin hyvä ja yhteistyökykyinen sijoituskoti. Edellisen peruuttaessa varauksensa. Noutaisin pennun vuodenvaihteen jälkeen Japanista ja se olisi valmis heti tuolloin muuttamaan uuteen kotiin, ollen n. 4,5kk ikäinen. Olisitko kiinnostunut? Laita viestiä tai soita, niin kerron lisää. rangerinkennel(at)gmail.com tai 0443017191/Kati

Pentu on toinen kuvassa olevista.

Meidän kuulumisia ja blogin avaus

Torstai 25.10.2018 klo 12:17 - Kati

Moikkamoi!

Yritän aktivoida itseni kirjoittelemaan meidän kuulumisia tännekin näkyviin.

Eli nyt syksyllä saatiin Maya-vainaan muistolle meidän Mythical-pentue lähtemään maailmalle. Hauskaa on, että kaksi pojista muutti Lappiin, toinen narttu ja yksi uros ihan etelään ja Fiini jäi sitten tähän meille kotiin Daddy-Garoun kaveriksi.
Pennut on kasvaneet hienosti ja tasaisesti kaikki, painot nousee hienosti ja poikien pallukat on laskeutuneet paikoilleen.
Kokonaisuutena olen tähän pentueeseen niin tyytyväinen kun ikinä voi olla, pennut ovat hyvin tasaiset keskenään, luonteiltaan hyvinkin avoimia ja super reippaita. Ulkonäöllisesti on mielenkiintoista nähdä mitä heistä kehittyy, värit näyttävät ainakin nyt tosi kivoilta kaikilla.

Elokuussa toin kai narttu Hikan Japanista, ja päätin että katselen ja kuulostelen aikani sitä kotona, jotta mimmonen neiti sieltä tulikaan. Ihastuttava koira! Energinen ja omasta mielestäni jopa poikkeuksellisen miellyttämisenhaluinen, sanoisin että harrastekoira - lajiin kun lajiin kokeilemaan. Ei niinkään riistaviettinen, eli metsästys - jää varmasti kysymysmerkiksi.
Päätin lopulta sijoittaa Hikan, ja se tekeekin juuri lähtöään omaan uuteen kotiin Pieksämäelle. Tavoite oli löytää koti läheltä, jotta yhteistyö jatkossa olisi helpointa.

Jussilla on omat koirakuvionsa täydessä vauhdissa, koska metsästyskausi on käynnissä. Helka-jämtin kanssa on viikonloput hirvijahtia ja Sara-saksanseisojan kanssa "jotain lintuhommia" jatkuvasti :) ..ne ei varsinaisesti ole minun juttuja, niin voin ihan avoimesti myöntää etten niistä hirveesti edes ymmärrä. Mutta hienoa on kuulla, että harjoittelu tuottaa tulosta ja molemmat etenee treeneissä.

Näyttelyissä ei olla juurikaan paljoa nyt käyty, itsellä on ollut niin paljon työkiireitä pitkin Suomea, mutta vielä Jyväskylään ja Messariin toki ollaan matkalla tänä vuonna.
Jyväskylään mennään lauantaina Urkin ja Misan kanssa, Messariin lähteekin sitten Misa ja Sara (saksanseisoja) pentunäyttelyn puolelle. 
Luottomatkakaveri Terttu saa nyt lomailla loppuvuoden näyttelyistä ansaitusti.

Ihania syksyilmoja kaikille, palataan taas!

- Kati -